25.2.1994

Kanne Varkauden kihlakunnanoikeudessa

A on B Osakeyhtiölle 3.1.1992 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla lausunut, että hän oli ollut työsopimuslain 1 §:ssä tarkoitetussa työsuhteessa yhtiöön helmikuusta 1975 lukien toimien viimeksi Varkaudessa Pirtinniemen tehtaalla höyrykattilat-divisioonan Boilers Service -yksikössä varaosamyyntitehtävissä projektipäällikkönä. Hänen myyntinsä oli suuntautunut Suomea ja Ruotsia lukuunottamatta kaikkialle maailmaan. Hän oli vuonna 1990 hoitanut varaosamyyntiä erään toisen insinöörin kanssa. Tämän jäätyä elokuussa 1991 eläkkeelle A oli hoitanut yksin kaikkien kattilatyyppien varaosien myynnin ja kauppojen käytännön toteutuksen.

A:n myyntitavoitteeksi vuodelle 1991 oli sovittu 4 000 000 markkaa ja tulosprosentiksi 15. Syyskuun loppuun mennessä oli toteutunut myynti ollut 6 059 840 markkaa ja tulosprosentiksi tulisi ainakin noin 28. Vielä elokuussa 1991 A:n esimies oli määritellyt hänelle myyntitavoitteet vuosille 1991 - 1994.

A oli 2.10.1991 irtisanottu Pirtinniemen tehdasta uudelleen organisoitaessa. Tuolloin oli tehtaalta irtisanottu noin 150 henkilöä ja Boilers Service -yksiköstä kaksi ylempää toimihenkilöä. A:n irtisanomisen syyksi oli ilmoitettu taloudelliset ja tuotannolliset syyt.

A:lla oli irtisanomisensa aikoihin ollut erittäin suuri määrä työtehtäviä hoidettavana eikä myynnin vähentymistä ollut ollut näköpiirissä. Lokakuussa 1991 oli tehty useita suuria kauppoja ja tekeillä oli lisäksi ollut runsaasti uusia kauppoja. A:ta irtisanoessaan yhtiö ei ollut noudattanut periaatetta, jonka mukaan työikä ja meriitit olivat ratkaisevia. A:n tehtäviin oli siirretty toinen henkilö.

Vaikka A ammattitaitonsa ja kykyjensä puolesta olisi ollut sopiva sijoitettavaksi yhtiössä avoinna olleisiin muihin tehtäviin, häntä ei ollut yritetty niihin sijoittaa tai kouluttaa. Yhtiön Kaarinassa sijaitsevaan Termoflow-yksikköön oli haettu insinöörejä, mutta näitä tehtäviä ei ollut A:lle tarjottu.

A:n irtisanomisen todellinen syy ei ollut ollut taloudellinen eikä tuotannollinen vaan henkilökohtainen. Irtisanominen oli toteutettu suuremman saneerauksen yhteydessä ja varjolla.

A on katsonut, ettei ollut ollut työsopimuslain 37 a §:n mukaisia taloudellisia ja tuotannollisia syitä hänen irtisanomiseensa. Hän oli 4.10.1991 ilmoittanut yhtiölle pitävänsä irtisanomista lainvastaisena ja vaatinut 1.11.1991 lähettämällään kirjeellä irtisanomisen peruuttamista tai korvausta, mihin yhtiö ei ollut kuitenkaan suostunut.

Yhtiö oli 10.6.1991 antamallaan kirjallisella neuvotteluesityksellä käynnistänyt yhteistoimintaneuvotteluiksi nimittämänsä neuvottelut. 13.6.1991 käynnistetyissä eri tasoisissa kehitysryhmissä oli suoritettu yhtiön kehittämiseen liittyvää suunnittelutyötä. Kehitysryhmien raportit oli esitelty 12.9.1991, jolloin yhteistoimintamenettely oli lopetettu. Yhtiö oli 2.10.1991 pidetyssä yhteistoimintaneuvottelukunnan kokouksessa ilmoittanut, että henkilösupistukset toteutetaan eläkejärjestelyin, irtisanomisin, sisäisin siirroin ja lomautuksin ja että järjestely koskee kaikkiaan 203 henkilöä.

Yhteistoimintamenettelyssä ei ollut neuvoteltu irtisanomisten perusteista, vaikutuksista ja vaihtoehtoista. A:lle oli etukäteen ilmoitettu, ettei Boilers Service -yksiköstä ollut tarkoitus irtisanoa ketään. Irtisanomisista ei ollut varsinaisesti neuvoteltu vaan irtisanominen oli tullut A:lle yllätyksenä.

Yhtiö oli työnantajana ilmeisestä huolimattomuudesta jättänyt noudattamatta yhteistoimintalain 7 §:n neuvotteluvelvoitteen.

Näillä perusteilla A on vaatinut yhtiön velvoittamista suorittamaan hänelle korvauksena työsopimuksen lainvastaisesta irtisanomisesta 18 kuukauden palkkaa vastaavat 224 892 markkaa 16 prosentin korkoineen 1.11.1991 lukien ja yhteistoimintalain 15 a §:n mukaisena hyvityksenä kahdeksan kuukauden palkkaa vastaavat 99 952 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiannosta 3.1.1992 lukien sekä korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa 16 prosentin korkoineen kihlakunnanoikeuden päätöksen julistamispäivästä lukien. Lisäksi A on vaatinut maksamatta jätettyä irtisanomisajan palkkaansa.

Vastaus

Yhtiö on kiistänyt kanteen perusteeltaan ja vaatinut sen hylkäämistä sekä A:n velvoittamista korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut 16 prosentin korkoineen.

Kihlakunnanoikeuden päätös 26.8.1992

Kihlakunnanoikeus on lausunut, että A oli vedonnut siihen, etteivät hänen työtehtävänsä olleet vähentyneet ja ettei asiassa ollut merkitystä yhtiön taloudellisella kehityksellä tai muun henkilökunnan irtisanomistarpeella.

Kihlakunnanoikeus on katsonut selvitetyksi kihlakunnanoikeudessa kuultujen todistajien, lähinnä X:n, Y:n ja Z:n kertomusten perusteella, että A:n työ varaosamyyjänä oli edellyttänyt erityistä asiantuntemusta ja useiden kuukausien mittaista perehtymistä. Työhön oli kuulunut muun ohessa varaosien hankinta-, jakelu-, markkinointi- ja myynnin asiantuntijatehtäviä. A:n työmäärä oli ollut huomattavan suuri ja edellyttänyt vähintään kahdeksantuntisia työpäiviä. A:lle kuuluneissa tehtävissä ei ollut kesän 1991 jälkeen havaittu minkäänlaista vähenemistä. A:n irtisanomisen jälkeen oli useita henkilöitä ollut samanaikaisestikin hoitamassa hänen tehtäviään. Koska edellä mainituilla todistajilla oli omakohtaisia havaintoja ja kokemusta A:lle kuuluneista tehtävistä A:n työssä ollessa ja sen jälkeen, kihlakunnanoikeus on pitänyt näitä todistajankertomuksia uskottavina.

Kihlakunnanoikeus on katsonut, että A oli työssä ollessaan ollut täysin työllistetty ja että hänen työnsä oli ollut yhtiön toiminnan ja tuottavuuden kannalta tarpeellista. Varaosamyynnissä suoritetut uudelleenjärjestelyt eivät olleet vähentäneet tätä työtä, muuttaneet sen laatua tai tehneet sitä tarpeettomaksi. Harkittaessa, oliko A:n irtisanomiseen ollut työn vähentymisen perusteella aihetta, ensisijainen merkitys oli sillä, oliko hänen itsensä suorittama työ vähentynyt tai käynyt tarpeettomaksi eikä niinkään sillä, oliko yrityksen muiden työntekijöiden työ vähentynyt tai millainen oli ollut yhtiön taloudellinen kehitys taikka millaisiin kustannussäästöihin yhtiöllä muutoin oli tarvetta. Yhtiöllä ei ollut ollut oikeutta työn vähenemisen perusteella irtisanoa A:n työsuhdetta. Yhtiö oli siten perusteettomasti päättänyt A:n työsuhteen.

A oli vedonnut siihen, että hänet olisi voitu sijoittaa yhtiön Kaarinassa sijaitsevaan Termoflow-yksikköön, jonne oli samaan aikaan haettu insinöörejä, taikka yhtiön voimakattilayksikköön, johon oli haettu projektipäällikköä.

Todistajana kuullun Termoflow-yksikön johtajan Q:n mukaan yksikköön oli haettu nimenomaan diplomi-insinöörin tutkinnon suorittaneita ja näiltä oli edellytetty sellaisia taitoja ja valmiuksia, joita A:lla opistoinsinöörinä ei ollut ollut. Tarjousinsinöörin paikkaa ei ollut Termoflow-yksikössä koskaan täytetty. Voimakattilayksikköön oli projektipäälliköksi otettu jo ennestään yhtiön palveluksessa ollut henkilö.

Näyttämättä oli jäänyt, että A olisi voitu sijoittaa muualle yhtiön palvelukseen koulutustaan ja ammattitaitoaan vastaaviin tehtäviin.

A oli vedonnut siihen, että yhtiö oli hänet irtisanottuaan hakenut insinööriä tietoteknisten järjestelmien (CAD) suunnittelutehtäviin. Samaan aikaan paikkakunnalla oli järjestetty siihen soveltuva kurssi, jolle hän olisi voinut peruskoulutuksensa puolesta osallistua.

Todistajana kuullun henkilöstöpäällikön R:n mukaan A:lla ei ollut ollut CADkehitysinsinööriltä edellytettävää tietoteknistä koulutusta. Ammattikurssikeskuksen järjestämän kuuden kuukauden mittaisen kurssin suorittaneet voivat yhtiön palveluksessa vasta aloittaa CAD-suunnittelun opiskelun. Sen sijaan CAD-kehitysinsinöörin tuli kyetä suunnittelemaan ja järjestämään CAD-laitteiden ja ohjelmistojen toiminta.

Kihlakunnanoikeus on katsonut, että vaikka työsopimuslain 37 a § edellyttää eräänä vaihtoehtona irtisanomiselle uudelleenkoulutuksen järjestämistä, yhtiöllä ei ollut ollut velvollisuutta ryhtyä järjestämään irtisanottaville henkilöille yrityksen ulkopuolista, useita kuukausia kestävää koulutusta uusiin tehtäviin. Näyttämättä oli jäänyt, että yhtiöllä olisi ollut järjestettävissä A:lle sellaista koulutusta, että tämä olisi sen jälkeen voitu kohtuudella sijoittaa uudelleen yhtiön palvelukseen entistä asemaansa vastaaviin tehtäviin.

A oli vedonnut siihen, että vaikka yhtiö oli noudattanut yhteistoimintalain muotomääräyksiä, neuvottelujen sisältö ei ollut vastannut yhteistoimintalain 7 §:n vaatimuksia, koska irtisanomisista ei varsinaisesti ollut neuvoteltu etukäteen ja työnantaja oli päättänyt niistä yhtäkkisesti.

Oikeudelle esitettyjen yhteistoimintaneuvottelukunnan kokousten pöytäkirjojen mukaan oli 10.6.1991 todettu yhtiön eräiden yksiköiden heikko taloudellinen kehitys ja todettu lomautusten mahdollisesti laajenevan. Samalla oli annettu yhteistoimintamenettelyä koskeva neuvotteluesitys, jossa oli todettu, että toiminnan kehittämisestä saattoi aiheutua yli kymmenen henkilön irtisanominen. Yhteistoimintamenettely oli 13.6.1991 organisoitu yhteistoimintaneuvottelukunnan alaisuuteen ja tällöin oli perustettu kehitysryhmät eri yksikköjä varten. Kehitysryhmien loppuraportit oli esitelty 12.9.1991. Työnantaja oli 2.10.1991 ilmoittanut eri yksiköistä irtisanottavien määrät ja muut henkilöstösupistukset. Ennen 2.10.1991 pidettyä kokousta oli yhteistoimintaneuvottelukunnan kokouksissa kirjattu neuvottelujen ja kehitysryhmien työn edistymistä.

Todistaja X:n mukaan ylemmät toimihenkilöt olivat lähettäneet edustajansa yhteistoimintaneuvotteluihin vasta niiden alettua. He olivat olleet edustajaansa tyytymättömiä, koska tämä ei ollut tiedottanut irtisanottavien nimistä riittävän ajoissa. Mitään henkilöstöryhmää ei ollut jätetty irtisanomismahdollisuuden ulkopuolelle.

S oli todistajana kertonut, että jo 13.6.1991 yhteistoimintaneuvotteluja käynnistettäessä oli tiedossa ollut, että muutosprosessi kohdistui noin kolmannekseen Pirtinniemen tehtaan henkilökunnasta, vaikka irtisanomisista ei silloin ollut puhuttu. Irtisanottavien lukumäärä oli tullut tarkemmin selville 12.9.1991. Tuolloin oli sovittu jatkotoimenpiteistä. Irtisanottavien nimilistat oli annettu ja varsinaiset yksilökohtaiset yhteistoimintakäsittelyt oli pidetty 30.9. - 1.10.1991 eli muutamana viimeisenä päivänä ennen irtisanomisia. Jo tätä ennen oli työryhmissä käsitelty koulutuskysymyksiä, eläkeratkaisuja ja muualle sijoittamisia. S:n mukaan mikäli irtisanottavien nimiin oli haluttu vaikuttaa, tilalle olisi tullut esittää irtisanottavaksi muita henkilöitä. Irtisanottavien nimilistoja oli haluttu käsitellä vasta mahdollisimman myöhäisessä vaiheessa, koska henkilöitä ei ollut haluttu henkilöstön edustajien taholta nimetä irtisanottaviksi ja koska toisaalta siten oli helpotettu asian käsittelyä. Kuitenkin henkilöstö oli vaatinut sen verran aikaa, että irtisanottaville henkilöille oli voitu suorittaa irtisanomissuojasopimusten ja yhteistoimintalain mukainen tarkastelu. Työntekijäryhmät olivat saaneet työnantajalta kaikki pyytämänsä tiedot. Yhteistoimintaneuvottelujen kriittisimmässä vaiheessa ylempien toimihenkilöiden edustajaa ei ollut ollut paikalla.

S oli osallistunut yhteistoimintaneuvotteluihin teknisen henkilökunnan edustajana ja sen luottamusmiehenä. S:n ja X:n kertomukset tapahtumien kulusta olivat uskottavia.

Kihlakunnanoikeus on katsonut, ettei yhtiö ollut vastuussa siitä, miten ylempien toimihenkilöiden edustaja oli yhteistoimintamenettelyssä toiminut.

Kihlakunnanoikeus on katsonut selvitetyksi, että irtisanottavien nimet oli yhtiön taholta ilmoitettu henkilöstöryhmien edustajille muutamia päiviä ennen yhteistoimintamenettelyn päättymistä. Henkilöstöryhmien edustajilla oli ollut mahdollisuus esittää muutoksia nimiluetteloihin mutta ei irtisanottavien lukumääriin. Tällaisia muutoksia he eivät olleet esittäneet. Yhteistoimintamenettely oli jatkunut noin kolmen kuukauden ajan. Oli uskottavaa, että henkilöstö ja sen edustajat olivat tietoisina yhtiön heikosta taloudellisesta kehityksestä tienneet myös yhtiön tarpeesta supistaa henkilökuntaa. Saatuaan vielä tiedon neuvotteluesityksestä, jossa oli mainittu mahdollisista irtisanomisista, he olivat voineet varautua irtisanomisiin. Yksityiskohtaista selvitystä ei ollut voitu esittää siitä, missä määrin yhteistoimintakokouksissa ja kehitysryhmissä oli henkilöstön edustajien kanssa neuvoteltu tuotannollisista ja taloudellisista syistä toimeenpantavien irtisanomisten ja muiden henkilöstösupistusten perusteista, vaikutuksista ja vaihtoehdoista. Oli uskottavaa, että odotettavissa olleista irtisanomisista, niiden perusteista, vaikutuksista ja vaihtoehdoista oli kehitysryhmissä ja kokouksissa käyty neuvotteluja. Toisaalta oli ymmärrettävää, ettei irtisanottavien nimistä ollut voitu keskustella ennen kuin tiedettiin eri yksiköistä irtisanottavien lukumäärät.

Näyttämättä oli jäänyt, että A:lle olisi työnantajan taholta yhteistoimintamenettelyn aikana ilmoitettu, ettei Boiler Service -yksiköstä tultaisi ketään irtisanomaan.

Samoin oli jäänyt näyttämättä, että ennen kuin yhtiö oli tehnyt irtisanomisia ja muita henkilöstösupistuksia koskevan ratkaisunsa, joka kohdistui suureen henkilöstömäärään ja useisiin henkilöstöryhmiin, tämän toimenpiteen perusteita, vaikutuksia ja vaihtoehtoja ei olisi käsitelty asianomaisen henkilöstöryhmän edustajan kanssa tai että yhtiö olisi muutoin tahallisesti tai ilmeisestä huolimattomuudesta ratkaissut tuotannollisista ja taloudellisista syistä toimeenpantavia irtisanomisia koskevan asian niihin liittyvine koulutus- ja uudelleensijoittamisratkaisuineen noudattamatta, mitä yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain 7 ja 7 a §:ssä on säädetty.

Näillä perusteilla kihlakunnanoikeus on katsonut, ettei A:lla ollut oikeutta saada yhtiöltä yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain 15 a §:ssä tarkoitettua hyvitystä.

Yhtiö oli vedonnut siihen, että A oli ilmoittanut, ettei hän halunnut työskennellä entisissä tehtävissään.

Asiassa oli käynyt ilmi, että A oli eräissä yhteyksissä ilmoittanut olevansa halukas työskentelemään entistä suurempien kokonaisuuksien myynnissä. Tästä hänen esittämästään mielipiteestä ei voitu päätellä eikä ollut myöskään muutoin näytetty, että hän olisi kieltäytynyt työskentelemästä varaosamyyntitehtävissä.

Perusteettomasta työsopimuksen päättämisestä A:lle suoritettavan korvauksen määrään vaikuttivat hänen työsuhteensa kesto ja hänen mahdollisuutensa saada vastaisuudessa koulutustaan ja ammattitaitoaan vastaavaa työtä.

Kihlakunnanoikeus on velvoittanut yhtiön suorittamaan A:ille maksamatta jääneen irtisanomisajan palkan sekä edellä mainituilla perusteilla korvaukseksi perusteettomasta työsopimuksen päättämisestä 12 kuukauden palkkaa vastaavat 149 928 markkaa 16 prosentin korkoineen 1.11.1991 lukien ja korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista 33 977,20 markkaa 16 prosentin korkoineen 26.8.1992 lukien.

Kihlakunnanoikeus on hylännyt A:n vaatimuksen yhtiön velvoittamisesta suorittamaan hänelle yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain 15 a §:ssä tarkoitettua hyvitystä.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 11.3.1993

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A ja yhtiö olivat saattaneet jutun, on lausunut selvitetyksi, että yhtiön Pirtinniemen tehtaan tulos oli ollut tappiollinen vuodesta 1990 alkaen. Yhtiön taloudellista tuottavuutta oli sen vuoksi pyritty parantamaan uudelleenjärjestelyillä, joiden yhteydessä tehtaan työntekijämäärää oli vähennetty noin kolmanneksella siten, että noin 150 työntekijää oli irtisanottu ja noin 50 työntekijää oli vähennetty eläke- ynnä muiden järjestelyjen avulla.

Uudelleenjärjestelyjen yhteydessä A:n hoitamat varaosamyyntitehtävät oli yhdistetty öljylaitemyyntitehtäviin. Tätä uutta tehtäväkokonaisuutta hoitamaan oli määrätty ennestään öljylaitemyynnistä huolehtineet työntekijät. Näiden järjestelyjen seurauksena A:n toimeen kuuluneet varaosamyyntitehtävät erillisenä tehtäväkokonaisuutena olivat lakanneet eikä niitä hoitamaan ollut palkattu uutta työntekijää yhtiön ulkopuolelta. Siten A:lle tarjolla ollut työ oli taloudellisista ja tuotannollisista syistä pysyvästi vähentynyt.

Yhtiön ei ollut näytetty poikenneen sille kuuluneesta velvollisuudesta työntekijöiden tasapuoliseen kohteluun.

Kihlakunnanoikeuden mainitsemilla perusteilla yhtiö ei ollut voinut sijoittaa A:ta uudelleen tai kouluttaa häntä uusiin tehtäviin.

Yhtiöllä oli siten ollut oikeus irtisanoa A.

Yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain mukaisen hyvityksen osalta hovioikeus on hyväksynyt kihlakunnanoikeuden perustelut.

Kihlakunnanoikeuden päätöstä on muutettu. Kanne on hylätty perusteettomasta työsopimuksen päättämisestä vaaditun korvauksen osalta ja yhtiö on vapautettu suorittamasta A:lle tuota korvausta.

Jutun näin päättyessä yhtiön A:lle maksettavaksi tuomittua korvausta oikeudenkäyntikuluista on alennettu. Yhtiö on velvoitettu suorittamaan A:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista kihlakunnanoikeudessa 20 000 markkaa kihlakunnanoikeuden tuomitsemine korkoineen.

Muilta eli irtisanomisajan palkkaa koskevalta osalta kihlakunnanoikeuden päätös on jäänyt pysyväksi.

A on velvoitettu suorittamaan yhtiölle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa 1 150 markkaa 16 prosentin korkoineen 11.3.1993 lukien.

Perustelut

A on toiminut Pirtinniemen tehtaalla Boilers Service -yksikössä kattiloiden varaosamyyntitehtävissä. Yksikön toiminta ja A:n hoitama varaosamyynti eivät ole olleet tappiollisia. A:n hoitamat työt eivät ole vähentyneet, vaan varaosamyynti on jatkunut myös A:n työsuhteen päättymisen jälkeen.

Pirtinniemen tehtaan tulos on kuitenkin ollut tuntuvasti tappiollinen vuodesta 1990 alkaen ja tehtaan tuottavuutta on sen vuoksi täytynyt parantaa huomattavasti. Tässä tarkoituksessa tehtaan työntekijämäärää on vähennetty noin kolmanneksella. Tällöin A:n erikseen hoitamat varaosamyyntitehtävät on yhdistetty öljylaitemyyntiin niin, että aikaisemminkin öljylaitteita myyneet työntekijät ovat sen lisäksi ryhtyneet hoitamaan myös A:lle kuuluneen varaosamyynnin. Järjestelyn seurauksena A:lle kuulunut varaosamyynti on lakannut erillisenä tehtävänä eikä yhtiöllä enää ole ollut tarjota A:lle hänelle aikaisemmin kuulunutta ja edelleen jatkunutta työtä, kun yhtiössä tarjolla olleet työpaikat ovat näin taloudellisista ja tuotannollisista syistä pysyvästi vähentyneet.

Näillä sekä hovioikeuden ja kihlakunnanoikeuden tasapuolisesta kohtelusta, uudelleen sijoittamisesta ja koulutuksesta lausumilla perusteilla yhtiöllä on työsopimuslain 37 a §:n nojalla ollut oikeus irtisanoa A:n työsopimus taloudellisista ja tuotannollisista syistä.

Yhteistoiminnasta yrityksissä annetussa laissa ei ole säädetty irtisanottavien nimeämisestä yhteistoimintamenettelyn yhteydessä. Neuvottelut työvoimaa vähentävien toimenpiteiden vaikutuksista ja vaihtoehdoista saattavat joskus edellyttää myös yksityiskohtaista selvitystä niistä työntekijöistä, jotka täytyy irtisanoa, ja niistä, jotka voidaan sijoittaa uudelleen tai kouluttaa. Kun toimenpiteet Pirtinniemen tehtaalla kuitenkin jo lähtökohtaisesti ovat koskeneet kaikkia yksiköitä ja henkilöstöryhmiä, arviolta kolmasosaa noin 600 työntekijästä, ei irtisanottavien nimeäminen jo irtisanomisten perusteista, vaikutuksista ja vaihtoehdoista käytävässä yhteistoimintamenettelyssä ole ollut välttämätöntä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. A velvoitetaan korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut Korkeimmassa oikeudessa 1 200 markalla 16 prosentin korkoineen Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä lukien.